Tuki

Ohjeita Linux-käyttöön

Ohjeet on tarkoitettu pienimuotoiseen Linux-käyttöjärjestelmän, ja miksei myös Unixin, päivittäiseen käyttöön. Ohjeessa tullaan käsittelemään aluksi perusteet ja laajentamaan loppua kohden tietoja ja taitoja.

Ohjeita on rajattu siten, että ne sopivat oman www-hostingin ja shellin vaatimiin ylläpito- ym mahdollisiin muihin tehtäviin. Kuitenkin asiat ovat yleismaailmallisia ja voidaan käyttää myös muissa yhteyksissä. Kaikki esimerkit ja komennot on suoritettu ZeroDistancen Devil-palvelimella ja Debian GNU/Linux:lla.

Linux

Linux on Unix-tyyppinen käyttöjärjestelmä jota levitetään GNU GPL-lisenssin alla. Lisenssi sallii vapaan kopioinnin ja edellyttää sitä, että ohjelmista on myös lähdekoodi tarjolla. Tämä tuo useita etuja joista muutamia on se, että voi itse korjailla/muutella ohjelmaa ja todella turvallisuuskriittisissä järjestelmissä lukea ohjelmakoodin läpi. Useasti vedotaan GNU-ohjelmien turvallisuuteen sillä, että kuka tahansa voi lukea lähdekoodin läpi, mutta kuten historia on osoittanut niin tämä ei pidä paikkaansa: kaikista järjestelmistä on löytynyt turvallisuusongelmia. Kuitenkin ongelman korjaajia suositussa GNU-ohjelmassa on useita ja ohjelma saadaan usein hyvin nopealla aikataululla korjattua. Lisäksi ohjelmiin löytyy muiden, kuin alkuperäisten ohjelmoijien, kirjoittamia lisäominaisuuksia ja niiden lähdekoodit. Lähdekoodit on julkaistava aina jos levitetään ohjelmaa eteenpäin.

Shell

Yleisin tapa käyttää Linux:ia etänä on SSH- tai telnet-yhteys. SSH on lyhennys sanoista Secure SHell ja on vastaava merkkipohjainen yhteys kuten telnet, mutta käyttää salausta. Merkkipohjaista yhteyttä voi verrata MS Windows -käyttöjärjestelmien komentokehoitteeseen eli command promptiin kuitenkin sillä erotuksella, että käytettävä järjestelmä on muualla.

ZeroDistancen koneilla ei ole lainkaan käytössä telnet- tai ftp-serveriä, vaan yhteydet on muodostettava SSH:lla ja tiedostot voi siirtää scp:llä tai sftp:llä. Hyviä SSH-ohjelmia Windows:lle on esimerkiksi Putty ja WinSCP tiedostojen siirtoon, jotka ovat ilmaisia ohjelmia.

Yhdeyden ottamisen ja tunnuksen & salasanan syöttämisen jälkeen varsinainen ssh-yhteys on auki ja ruudulle tulostuu MOTD eli Message Of The Day. Se kertoo uutiset käyttäjille ja muuta tarvittavaa tietoa shellin käyttöä ajatellen. MOTD:n saa uudelleen esille käskyllä motd

Käskyistä ja tiedostojen nimistä kannattaa huomata se, että isoilla ja pienillä kirjaimilla on eri merkitys.

Muutamia käytännöllisiä käskyjä:

ls listaa hakemiston sisällön, oletuksena Devilillä se myös erottelee hakemistot ja eri tyyppiset tiedostot väreillä toisistaan. ls -l listaa tarkemmat tiedot hakemistoista:

cyrus@devil:~/temp$ ls -l
total 12
drwx------    2 cyrus    admin        4096 Nov 20  2002 saa-3.3
-rw-------    1 cyrus    admin        5455 Nov 20  2002 saa-3.3.tar.gz

Tulosteessa esiintyvä drwx------ kertoo tiedoston oikeudet ja niitä on tarkemmin käsitelty chmod-ohjeessa

Editorit

Editoreja on joka makuun ja lähtöön. Yleisillä saa homman tehtyä, mutta joskus voi olla lisäominaisuudet tarpeenkin.

Muitakin editoreita löytyy mutta yleensä näistä löytyy se itselle sopiva.

Sähköposticlientit eli asiakasohjelmat sähköpostiin

Eräs tärkeimmistä shellin käyttötarkoituksista on sähköposti. Sähköpostin lukemiseen on myös vino pino erilaisia ohjelmia, mutta tässä keskitytään vain kahteen ohjelmaan jotka ovat yleisin käytetyt Devilillä.

mutt on toinen suosikeista ja sen käyttöliittymä on helppokäyttöinen ja sisältää ohjeita käyttöön. Mutt:n oletuksia voi editoida /home/user/.mutt/muttrc tiedostosta. Esimerkiksi from-osoitteen voi muuttaa lisäämällä tiedostoon tekstin my_hdr From: kalle.kayttaja@domain.tld (Kalle Käyttäjä). Muita asetuksia ovat set hostname="domain.tld" ja set realname="Kalle Käyttäjä" joilla saadaan muokattua domain ja käyttäjän nimi.

pine sisältää lisenssin joka on GPL-vastainen joka karkoittaa jotkut käyttäjät, mutta silti varsin hyvä sähköpostiohjelma jossa on myös mahdollisuus tehdä erilaisia profiileja eri sähköpostiosoitteille jotka ohjautuvat samaan osoitteeseen. Pinessä from-osoitteen muokkaaminen onnistuu tiedostoa .pinerc editoimalla: customized-hdrs=From: Kalle Käyttäjä